Otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja sain toisen osan valmiiksi. Anteeksi kauheasti että olette joutuneet odottamaan näin pitkään!

Osa on aika lyhyt ja suurin osa kuvista on otettu Carlan selän takaa, pahoitteluni. Muistathan katsoa myös päivitetyt henkilöt.

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"Äiti tule auttamaan!" Heräsin omaan avunhuutoni.

Olin hiestä märkä ja lakanat olivat menneet myttyyn, näin taas painajaisia. Kuulin äidin askelten lähestyvän huonettani.

"Kulta, mikä hätänä?! Näitkö taas painajaisia?"  Hän kysyi pelokas ilme kasvoillaan.

"Joo, ne ovat piinanneet minua jo miltein kaksi viikkoa! En saa yöllä nukutuksi ja kouluni kärsii."

 

Oli kulunut tasan kaksi viikkoa siitä kun kävimme lääkärin vastaanotolla, eikä muistini ei ollut vieläkään palautunut. Ainoastaan painajaisunissani näin välähdyksiä menneestä. Useissa unissani kuulen naisen nyyhkyttävän ja näen hämärästi miehen heittelemässä tavaroita ympäri taloa.

 

 

Onneksi äitini ja Viola ovat olleet tukenani ja olemme yhdessä selailleet läpi vanhoja valokuva-albumeita. Kuvia joissa minä istun jäätelötötterö kädessäni äidin ja isän välissä, kuvia joissa opin ajamaan polkupyörää ilman apupyöriä, sekä vanhoja koulukuvia. Aina kuvia katsellessani minua alkaa itkettämään, tuntuu niin pahalta etten muista mitään menneisyydestäni

 

Tänäiltana olin sopinut treffit Peterin kanssa, mutta en aikonut kertoa hänelle mitään muistinmenetyksestäni. Violet oli valmistanut minua tapaamiseen, kertonut kaikkea Peteristä ja siitä missä ja miten tapasimme ensimmäisen kerran. Mitään kovin romanttista se ei ollut, olin törmännyt Peteriin BurgerKingin kassajonossa ja läikäyttänyt kokista hänen hupparilleen. Onneksi Peter oli vain nauranut koko jutulle ja tullut istumaan kanssani samaan pöytään.

 

 

Muutama tunti ennen treffejä mahani oli ihan sekaisin, enkä tiennyt mitä pukisin päälleni tai miten laittaisin hiukseni. Pengottuani hetken aikaa kaappeja, valitsin ylleni farkut ja kauniin topin, kietaisin kaulaani helmet ja jätin hiukseni vapaaksi. Sipaisin vielä huulilleni persikan väristä huulikiiltoa ja poskilleni punaa. Olin valmis!

 

 

Saavuttuani tapaamispaikalle, huomasin Peterin jo istuskelevan nurkkapöydässä. Huomattuaan minut hän nousi kohteliaasti ylös ja tarjosi minulle istumapaikkaa. Mikä herrasmies, ajattelin.

"Carla, mukava nähdä sinua pitkästä aikaa." Hän sanoi reippaalla äänellä, sipaisten samalla hiuksiani. Tunsin punastuvani, mutta yritin pitää itseni koossa.

"Niin sinuakin. Anteeksi etten ole soittanut sinulle pitkään aikaan, mutta kotona on ollut vähän ongelmia."

"Ei se mitään, minullakin on ollut kiireitä fudistreenejen kanssa." Peter sanoi hymyillen suloisesti.

 

 

Ilta oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja ennen lähtöä kotiin, hän suuteli minua hellästi ja sanoi soittavansa huomenna. Sillä hetkellä olin todella onnellinen.

 

Päivät kuluivat ja aloin sopeutua elämääni. Muistini ei ollut palautunut, mutta painajaiset olivat onneksi jättäneet minut rauhaan… Ainakin toistaiseksi. Oli enää viikko kesäloman alkuun, joka tietäisi reissua isäni luokse Walesiin. Olin matkasta niin hermostunut, etten ehtinyt edes murehtimaan sivu suun mennyttä roolia balettiopistoni joka vuotuisessa kevätnäytöksessä. Onneksi isäni kuitenkin tiesi tämän hetkisestä tilanteestani, enkä joutunut selittämään sitä hänelle kasvotusten.

 

 

Lähtöäni edeltävänä iltana isä soitti ja kertoi vastassa minua odottavan yllätys. En malttanut odottaa, halusin jo päästä tutustumaan isääni ja yllätys paikanpäällä vain lisäsi kärsimättömyyttäni.

Junamatka sujui oikein hyvin, viereisessä penkissä istui oikein mukavan oloinen nuorimies. Juttelimme viikonloppu suunnitelmista ja yllätyksekseni hänkin oli matkalla samalle paikkakunnalle missä isäni asui. 

 

 

Asemalla hän ojensi minulle paperilapun, jossa luki hänen nimensä ja puhelinnumeronsa. Olin ihmeissäni, mutta muistin silti kiittää häntä ja toivottaa hyvät viikonloput.

 

Isä oli sanonut odottavansa minua aseman parkkipaikalla, mutta käveltyäni sinne ei isää näkynyt missään. Istahdin isomman matkalaukkuni päälle ja kaivoin taskustani paperilapun jonka mies oli minulle antanut. Junassa hän oli kertonut olevan Johnny, 19-vuotias opiskelija Lontoosta. Hän oli tullut tänne tapaamaan vanhaa luokkakaveriaan ja aikoi viipyä noin viikon. Olisiko väärin soittaa hänelle, seurustelinhan Peterin kanssa? Mutta mitä haittaa siitä olisi, tuskinpa Johnny olisi minusta siinä mielessä kiinnostunut. Mietteeni keskeytti isän ääni ja nostettuani katseeni huomasin hänen viittovan toiselta puolelta parkkipaikkaa. Isä näytti yhtä nuorelta kuin vanhoissa valokuvissa.

 

 

"Anteeksi että olen myöhässä, mutta kotona oli ongelmia Debin ja Rileyn kanssa." Isä sanoi, halaten samalla minua.

"Ei se mitään. Mutta kuka on Riley?"

"Yllätys josta kerroin sinulle puhelimessa." Isä vastasi, virnistäen hassusti.

Isä oli kertonut minulle puhelimessa, että hän ja hänen uusi vaimonsa Deb asui Walesin maaseudulla, suloisessa valkoisessa tiilitalossa. Automatkalla mietin isän yllätys, olikohan se kissanpentu jota olin pitkään toivonut?

 

 

Reilun tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme talon pihaan. Puutarha näytti upealta ja hyvin hoidetulta. Olihan Debillä yllin kyllin aikaa, hänhän ei käynyt ollenkaan töissä.  Keittiössä meitä vastassa oli kaunis punahiuksinen nainen, joka oli pukeutunut rentoon kotiasuun.

 

 

"Hei kulta. Missäs pienokainen on?" Isä kysyi suukottaen naista poskelle.

"Yläkerrassa, hän nukahti juuri." Deb vastasi ja katsoi sitten minuun: "Mukava nähdä sinua Carla, pitkästä aikaa!"

Vastasin hänelle hymylläni, halusin päästä nopeasti yläkertaan Rileyn luo.

"Tule." Isä viittoi ja alkoi kiivetä rappusia yläkertaan.

 

 

Menimme toiseen yläkerrassa olevista huoneista ja isä laittoi sormen suunsa eteen. Huoneen perällä olevassa kehdossa tuhisi pieni suloinen vauva.

"Isä, mikset ole kertonut minulle aikaisemmin?" Kuiskasin hiljaa, katsellen samalla tyttöä.

"Sinulla on ollut niin paljon muuta ajateltavaa. Voit ihastella häntä tarkemmin, kunhan hän herää." Isä vastasi ja lähti kävelemään ovelle päin.

Silitin vielä vauvan pyöreitä kasvoja ja lähdin isän perään. Minusta oli tullut isosisko.